Sanoista tekoihin

Jokaisen elämässä ja meidän kaikkien yhteiskunnassa tulee hetkiä, jolloin on aika pysähtyä. Tehdä käännös. Muuttaa suuntaa. Ryhtyä sanoista tekoihin.

Tuollainen hetki on nyt käsillä suomalaisessa yhteiskunnassa.

On selvää, että Hyvinkään, Kauhajoen, Jokelan ja Vantaan Myyrmäen takana on pitkä historia ja moniulotteinen palapeli. On selvää, että tätä kierrettä ei katkaista millään yhdellä päätöksellä tai teolla. Mutta yhtä selvää pitäisi nyt olla se, että on aika ryhtyä sanoista tekoihin.

On aika ryhtyä seuraaviin tekoihin:

1. On tullut aika tiukentaa huomattavasti aseiden saatavuutta Suomessa.

Tämä on iso askel ja perusteellisen työmaan takana. Suomessa on henkilökohtaisia aseita asukasta kohti enemmän kuin yhdessäkään toisessa Euroopan maassa, unionin sisällä tai ulkopuolella. Koko maailmassa niitä oli viimeisen tilastoinnin jälkeen enemmän vain Yhdysvalloissa ja Jemenissä.

On ryhdyttävä järjestelmälliseen operaatioon, jossa kaikki tiedossa olevat aseet käydään läpi. Sen jälkeen aseet kootaan kahden valtuutetun tahon taakse; metsästys- ja ampumaurheiluseurojen lukkojen taakse. Poliisi ja puolustusvoimat pitävät huolen aseistaan jo nyt.

Tämä kestää ja maksaa, mutta kuka kehtaa astua esiin ja selittää, ettei se olisi sen arvoista? Hyvinkään, Kauhajoen ja Jokelan nuoret uhrit olisivat kaikki elossa, jos näin olisi tehty jo kymmenen vuotta sitten. Nykymenon tulevat uhrit välttyisivät turhalta kuolemaltaan ja heidän läheisensä pohjattomalta surultaan. Tämä toimenpide ei rajoittaisi metsästystä eikä ampumaurheilua.

Me kaikki voimme vuorollamme sanoa, että ”ei tämä yksi päätös” lopettaisi näitä kauhistuttavia tapauksia. On todella surullista, että Suomessa itse poliisiylijohtaja antaa arvovallallaan oikeutuksen seurata perässä ja hokea maailmanloppuun asti: ”Ei ase tapa. Jokainen voi aina hankkia aseen jostain.”

Tai sitten enemmistö meistä voi päättää, että on aika aloittaa jostakin. Ja ryhtyä sanoista tekoihin.

2. On tullut aika rahoittaa lasten ja nuorten henkisen kasvun seuranta.

Suomi pystyi aikoinaan rakentamaan loistavan neuvolajärjestelmän. Suomi pystyi rakentamaan koululaitoksen, joka tuottaa kiistatta loistavia tuloksia koko maailman mittakaavassa. Suomi pystyy aivan varmasti myös järjestämään lapsille ja nuorille sosiaalisen ja psykologisen turvaverkoston, josta näitä Pekka-Ericejä, Matteja ja Eeroja ei tupsahtele muita lapsia tappamaan.

On siis tullut aika pysähtyä ja kääntää lasten ja nuorten psykologisten seuranta- ja hoitotarpeiden rahoituspäätösten suunta. Tämä tarkoittaa kattavan verkoston rakentamista, päivähoidosta kutsuntoihin, jossa jokainen suomalainen lapsi käy säännöllisesti koko kasvutaipaleensa ajan keskusteluja ammattilaisten kanssa. Näistä keskusteluista on tehtävä yhtä rutiininomainen asia kuin perinteisestä ”piikki pyllyyn” -terveystarkastuksista.

Hyvin keskeisessä asemassa ovat myös opettajat. Päivähoito- ja koulujärjestelmän psykologiseen osaamiseen panostamista pitäisi seurata psykologian ammattilaisten ja opettajien säännöllinen ja järjestelmällinen vuorovaikutus, jossa opettajat saisivat enemmän eväitä päivittäiseen työhönsä. Enemmän eväitä havaita ongelmia.

Viimeinen, mutta ei lainkaan vähämerkityksinen vaihe matkalla aikuisuuteen ovat asevelvollisten kutsunnat. Myös niissä olisi henkisen terveyden ammattilaisten käymissä syvällisissä keskusteluissa mahdollisuus havaita puutteet, mustavalkoisuudet ja vääristymät.

Näihin kaikkiin pitää nyt ryhtyä panostamaan määrätietoisesti, järjestelmällisesti ja päättäväisesti.

Tiedän ja ymmärrän, ettei kasvavan lapsen elämän suuntaa voida hoitaa yksin ulkoistetuin voimin, kuten päiväkotien, koulujen ja puolustusvoimien kuraattorien ja psykologien toimesta. Mutta me kaikkihan voimme vuorollamme todeta noin, tai sitten näin:

On tullut aika ryhtyä sanoista tekoihin ja aloittaa. Ei ”jostain”, vaan monesta asiasta yhtä aikaa ja päättäväisesti.

Edellä olevat kaksi päätöstä ovat poliittisia päätöksiä, joten ne ovat poliitikkojen tehtävissä. Toivon ja odotan, että nämä päätökset myös tehdään.

Kolmatta asiaa poliitikot eivät voi päätöksellään rahoittaa, mutta siihen meidän poliitikkojen täytyy antaa selviä arvoviestejä.

3. On tullut aika pysähtyä lastemme ja nuortemme äärelle.

Kaikki kehitys ja parantuminen lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. Suomessa ei vieläkään ole tunnustettu sitä tosiasiaa, että aikuisten arvot ovat mädäntyneet. Aikuiset näyttävät mallin puheillaan ja teoillaan. Mallin välinpitämättömyydelle ja toisten ihmisten ja heidän arvonsa vähättelylle. Mallin väkivaltaisille ratkaisuille ja niiden hyväksymiselle, jopa ihannoimiselle. Mallin ahneudelle, joka on yksi kaiken moraalisen rappion syntytekijöistä.

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista aikuisista tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta yhä kasvava joukko ei enää välitä tätä sivistyneen yhteiskunnan koodia lapsilleen.

Kyllä, me kaikki voimme vuorollamme sanoa, että ”ei meidän lapsi, mutta se naapurin kakara”. Tai sitten voimme yrittää ryhdistäytyä ja ryhtyä sanoista tekoihin.

Kaiken surun, ahdistuksen ja tyhjyyden jälkeen päässä soi yksi piinaava kysymys. Miksi Hyvinkään tekijää kutsutaan 18-vuotiaaksi ”mieheksi”, mutta hänen uhrejaan ”nuoriksi”? Minun ymmärtääkseni 18-vuotias on henkiseltä kasvultaan vielä lapsi. Meidän kaikkien lapsi.

petrisarvamaa
Kokoomus Helsinki

Europarlamentaarikko vuodesta 2012.
Euroopan parlamentin suurimman ryhmän EPP:n puheenjohtaja talousarvion valvontavaliokunnassa, maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnan jäsen, budjettivaliokunnan varajäsen sekä budjetti- ja rakennerahastotyöryhmän varapuheenjohtaja. EU-Yhdysvallat- sekä EU-Venäjä valtuuskunnissa.
CNN 1989. YLE:n TV-uuutisten ulkomaantoimituksen päällikkö 1997-2002. Washingtonin pääkirjeenvaihtaja 2002-2006. A-studion journalistinen vetovastuu 2007-2009. Vuoden 2019 Eurovaaleissa 64 560 ääntä.
petri.sarvamaa@europarl.europa.eu
http://www.petrisarvamaa.eu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu